13 toukokuuta 2017

Paratiisi, helvetti ja iankaikkinen elämä


Paratiisi, helvetti ja iankaikkinen elämä. Taivaallisia konsepteja, joita pyhät kirjat kuvailevat. Maallista todellisuutta, josta nauru ja kyyneleet kertovat.

Luon paratiisini ja helvettini tässä ja nyt joka hetki. Niissä elämistä ei tarvitse odottaa siihen asti, kun keho lakkaa toimimasta. Elänkö kohti ykseyttä, tuntien tarkoituksenmukaisuutta vaikeissakin hetkissä? Vai koitanko paeta sitä, mikä ihmisen perimmäinen muoto on osana laajempaa kokonaisuutta.

Helvetti on se, kun pelkään aikani loppuvan saamatta ajasta kohtuullista korvausta. Kun pelkään kuolemaa käsittäen sen pysähtymisenä. Sen sijaan, että näkisin itseni osana liikettä, joka on alkanut kauan ennen nimeltä kutsuttavan oman itsen syntymää.

Paratiisi avautuu, kun hyväksyn olevani vahvuuksineni ja heikkouksineni vain osa kuvaa. Se on luottamuksen tila, joka ylittää monet maalliset tarpeet, ilot ja puutteet. Kaikki on oikein. Myös se, mikä ei ole hyvin.

Paratiisissa vallitsee harmonia. Siihen kuuluu tyytyväisyyden lisäksi olennaisena osana myös vaikeus ja kipu. Harmonia ei ole kauneutta, vaan vastakkaisten elementtien välinen liitto, joka on kaunistelematon.

Iankaikkinen elämä tapahtuu tässä hetkessä. En tule tänne tyhjyydestä, en elä elämääni tyhjiössä, eikä vaikutukseni lakkaa kuoleman kohdatessa. Kaikki olomuodot tulevat jostain ja menevät kohti jotain. Materiaa ei voi luoda eikä sitä voi poistaa. Vain sen olomuotoa voi muuttaa.

Muovaudumme ikuisuudessa tavoilla, joita on mahdoton käsittää pelkällä järjellä. Olen osa olomuotoa, jonka alkuperä ja päämäärä on mysteeri. Mutta koska olen osa sitä, minulla täytyy olla potentiaali ymmärtää tai ainakin tuntea, mikä tämä olomuoto on. Kuka olen?

Fyysinen olomuotoni ei synny ilman muita ihmisiä. Eikä ajattelu ja identiteetti kehity ilman yhteyttä ympäristöön. Silti voin tuntea yksinäisyyttä ja merkityksettömyyttä. Sellaista tunnetta, että en ole yhteydessä elämään. Miksi?

Yksi syy voi olla se, että olen suhteuttauttanut identiteettini aikaan. Hätäännyn, kun huomaan ajan loppuvan kesken. On kiire saada aikaiseksi vielä jotain ennen kuin aika loppuu. Materiaa ja tietoa. Ystäviä. Kokemuksia ja saavutuksia. Rakkautta.

Todellisuudessa olen ajaton. Sillä iankaikkinen elämä on sitä, että vaikutamme toisiimme joka hetki ja siirrämme muodostamme jotain eteenpäin koko ajan, halusimme tai emme. Kannamme sisällämme kaikkea meitä edeltänyttä. Emme voi olla olemassa ilman sitä. Kannamme valoa, jonka olemme saaneet ja joka siirtyy meiltä eteenpäin. Tulevaisuutta ei voi olla ilman sitä. Olemme kaikki mitä on ollut, mitä on nyt, ja mitä on huomenna.

Olen joka solullani olomuoto, joka on ikuinen ja joka tietoisuutena syttyy ihmisen aistein tarkasteltavaksi vain hetkeksi. Kannan sisälläni Jumalaa, josta isot kirjat omilla sanoillaan kertovat ja jota tiede tutkii. Kannan sisälläni sitä, että kaikella on tarkoitus, sillä kaikki on.

Koska se ja me olemme kaikki yhtä ja samaa. Iankaikkisesti, aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti