28 marraskuuta 2015

Mika Häkkisestä ja palkitsemattomista taiteilijoista


Miksi kouluissa ei opeteta, mitä raha on? Tarkoitan, että mitä se raha todella on. Mistä se tulee, miten se liikkuu ja miksi? Yksi koulun päätehtävistä on valmentaa sinut keräämään ja käyttämään rahaa. Opettaa sinut suhteuttamaan koko elämäsi rahaan. Silti ennen mahdollisia yliopisto-opintojen valinnaisia kursseja rahan rakenteesta ei puhuta edes muutamaa lausetta.. Miksi?

Mika Häkkinen


Oman määritelmäni mukaan taiteilijuus on sitä, että pyrkii tiivistämään edes pienen osan olemuksestaan ja ymmärryksestään niin tinkimättömään ja totuudelliseen muotoon kuin mahdollista. Tällaisen muodon löytyminen edellyttää harjoittelua, kokeilua, omien ja ympäristönsä motiivien kyseenalaistamista ja tietysti sitkeyttä. Luominen on eräänlaista yksinäistä masokismia, johon liittyy kuitenkin erottamattomasti yhteisöllisyyden kutsumus.

Taiteen voima on siinä, että sen keinoin on mahdollista käsitellä mitä tahansa ihmisen elämään liittyvää asiaa. Niitä vaikeita ja näkymättömiä asioita erityisesti. Esimerkiksi kaikenlaista piilossa olevaa valheellisuutta käsittelevät teokset puhuttelevat ajattomasti.

Toisaalta taidetta ei tarvitse ajatella näinkään syvämietteisesti. Mika Häkkisen ja Michael Schumacherin taistelu kärkiajasta San Marinossa vuonna 2000 oli kiistatta taidetta. Tinkimätön näyte siitä, mitä ihminen voi olla, sekunnin tuhannesosan tarkasti mitattuna.



Tulosvastuu


Taiteilijuus rahalliseen tulosvastuuseen eli ammattilaisuuteen sidottuna on ongelmallinen yhtälö. Ammattilainen on hän, joka kykenee ansaitsemaan rahaa taidollaan. Toisaalta rahaa voi ansaita mitä moninaisimmin taidoin ja keinoin, joista useat eivät edellytä ansaitsijalta minkäänlaista kannanottoa siihen, mikä on totuudellista tai ylipäätään oikein. Puolitotuuksista ja valheellisuudesta voi olla rahankeruussa jopa etua. Taiteessa taas valheellisuus ei toimi, koska se on valheen vastakohta.

Vastakkainasettelu on valmis. Mutta ei sitä tarvitse pelätä. Se on mitä se on

Miksi pitää?


Miksi rahaa tuottamattomia taiteilijoita pitäisi tukea? En osaa vastata. Ehkä heitä ei pidä tukea. Mitä elämässä ylipäätään pitää ja ei pidä tehdä? Aivan liikaa sitä pyrkii rakentamaan ajatuslaatikoita, joissa muka pitää tehdä jotain ansaitakseen teoillaan jotain. Olipa se rahaa, huomiota tai mitä vaan.

Siinä missä ansaitsemisen konsepti on vaikea hahmottaa keskellä elämän monimutkaista vuorovaikutuskenttää, valinnanvapaus on hieman yksinkertaisempi, koska ennustuksia valintojen tuloksista ei tarvitse tehdä. Ihminen voi valita, minkälainen ihminen pyrkii olemaan ja mitä arvoja pyrkii viemään eteenpäin. Teet vain parhaan valintasi sillä ymmärryksellä ja tuntemiskyvyllä, mikä sinulla on. Lopputulos pitää huolen itsestään.

Itse olen valinnut kannattavani ajatusta siitä, että jokaisella ihmisellä, taiteilija tai ei, pitäisi olla oikeus elämisen perusedellytyksiin ilman, että häneltä edellytetään kykyä kaupallistaa olemisensa ja saada elinkeino sitä kautta. Puhumattakaan siitä, että hänen tulisi elinkeinonsa saadakseen sopeuttaa näkemyksensä (tai teoksensa..) vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen normeihin. Yhteiskunta muodostuu yksilöistä. Jos yksilö katoaa, katoaa kaikki. Keskimääräistä ihmistä ei ole olemassa.

Tämä ajatus on saanut alkunsa hieman oikeistolaisista aatteista, joiden parissa varhaisnuoruuteni kasvoin. Haaveilin yrittämisestä, omavoimaisuudesta, hävittäjälentäjän urasta ja naureskelin yhteisöllisesti ajatteleville epäloogisille pehmoille. Yrittäjähenkisyyden ja yksilön vastuun ajatushäkkyröistä en kuitenkaan löytänyt vastausta yksinkertaiseen kysymykseen:

Miksi emme voi tehdä sen, mihin pystymme ilman, että motivaation rakentaa seteli?

Miksi ei?


Taiteentekemisen kautta vähitellen ymmärsin, että tämä kaunis “utopia” on realismia jokaisen kutsumustyötä tekevän ihmisen elämässä joka päivä. He näkevät vaivaa ja rakentavat asioita saavuttaakseen jotain, millä on arvoa sinällään. He tekevät asioita siksi, että asiat on tehtävä.

Kyse on opitusta ajattelutavasta. Siitä, mistä on tottunut motivoitumaan. Oikeanlaisella kasvatuksella emme tarvitse rahaa tehdäksemme ja tuottaaksemme asioita, joita tarvitsemme. Ihminen voi ymmärtää ponnisteluidensa arvon ja olla hyödyllinen ilman rahaakin. Koska ihmisellä on taito, eikä se ole sidottu rahaan. Askellusta kohti rahatonta maailmaa voisi kuvata ilmaisulla vastuullisuuden kasvu. Toki siihen pääseminen edellyttää suurta kehitystä kasvatustavoissa.

Tuntuu surulliselta kuunnella sellaisia puheenvuoroja, jotka haluavat sitoa ihmisen toimintaa tällä pienellä pallollamme yhä tiukemmin erilaisiin kaupankäynnin välineisiin. Aivan kuin ihmisen päätarkotus olisi tehdä kauppaa. Usein tuntuu olevan pyrkimys vääntää nekin ihmisyyden puolet rahalla ohjattavaksi, jotka eivät sillä ohjastettavissa ole. Kuten taiteelliset ja muut kutsumukselliset pyrkimykset.

Eikö suunnan “pitäisi” olla päinvastainen, vaikka edes pienin askelin? Että voisimme ilman keinotekoisia motivointivälineitä hyödyntää ympäristömme resursseja ja teknologiaa mahdollisimman tehokkaasti onnellisen ja terveen elämän toteutumiseksi? Ja ehkä lopulta päätyä käyttämään suurimman osan elämän ainutlaatuisista sekunneista jopa siihen, mikä meitä eniten kiinnostaa ihan oikeasti? Olipa se sitten taiteen harrastaminen, talonrakennus, urheileminen tai mikä vaan.

Elias

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti