09 maaliskuuta 2015

Itseys


Tässä on uusi kappaleeni "Itseys". Kappaleessa kuullaan ote keskustelusta ystäväni Simon kanssa. Sävelsin sekaan vähän jotain, ilosanomaa tukemaan. Gospel-tyyliin totta kai. Simo puhui musiikista. Siitä, miten musiikki voi aukaista ihmiselle näköalan, ei enempää eikä vähempää kuin omaan ajattomaan itseyteensä.

Keskustelu ei olisi ollut mahdollinen, jos en olisi alkanut viime kesänä tekemään Uuno Eliaksen Talk Showta. Nyt on 10 jaksoa keskusteluohjelmaa tehty, ja koen seuraavan sivun ohjelman tekemisessä kääntyvän. Uusi tuotantokausi alkaa.

Kun julkaisin ensimmäisen jakson ohjelmasta, parikin ystävää kyseli, että “mikä tämä Uuno Eliaksen Talk Show -homma oikein on? Mitä minä oikein yritän?” Vastausta nyt miettiessäni mieleen tulee yhden vieraani, Juicen, sanat hänen kuvaillessa taiteen olemuksia.

“Taide on verbi. Taide on tekemistä. Lähetään tekemään, niin kyl siit tulee jotain. Ja tarkastellaan sitä lopputulosta sit myöhemmin”.

Mitä on nyt myöhemmin tarkasteltavissa? Yritän tietysti tehdä sitä samaa, mitä kaikki muutkin ihmiset. Löytää elämään näkökulman, josta katsoen voisi tuntea kellumisen täällä, keskellä yksinäistä avaruutta, merkitykselliseltä. Tallentaessa ihmisten muotokuvia ja ajatuksia keskusteluohjelman formaatissa olen löytänyt tätä merkityksellisyyttä. Erään toisen vieraani, Herra X:n, sanoin.

“Kaikki ajatukset, mitä meillä on, perustuu ajatuksiin, jotka me ollaan saatu jostain muualta.”

Yksinkertainen tosiasia, mutta niin helppo sivuuttaa. Emme ole täällä yksin, vaan toistemme jatkuvasti muovaamina olentoina.

Mutta toisaalta tämän yhteisöllisyyden oivaltamisen lisäksi kyse on myös tietynlaisen totaalisen yksinäisyyden hyväksymisestä maailmankaikkeuden mittakaavassa tarkasteltuna. Tai tarkemmin sanottuna tältä yksinäisyydeltä suojaavan oman elämänkuplansa tunnustamisesta. Tämä kupla rakentuu harrastuksista, sosiaalisista suhteista, työstä, taiteesta jne. Siitä, että tuntee inhimillisestä pienuudestaan huolimatta olevansa osallinen jostain. Osallisuudesta muuten puhui puolestaan Elska viime jaksossa. Kannattaa käydä kuuntelemassa.

Kaikilla on omat tapansa rakentaa tätä elämänkuplaa tai suojaa ympärilleen, jotta tuntisi olonsa turvalliseksi ja merkitykselliseksi. Mutta itselleni kuplassa eläminen ei ole koskaan ollut tyydyttävää. En ole osannut rakentaa omaa kuplaani tarpeeksi kestäväksi, sillä myös ahdistus ja pelko, joista puhuimme yhdessä jaksossa Antin kanssa, kuuluvat elämään.

Mitä merkitystä näennäisellä turvallisuuden tunteella on, jos kuitenkin olemme täällä loppujen lopuksi yksin? Keskellä käsittämättömän kylmää tyhjyyttä.

Näitä asioita pohtiessa on pakko hylätä totuttuja ajatusmalleja, jotka eivät tuota onnea ja tasapainoa. On yritettävä heittää pois itserakennettuja omavoimaisuuden suojakilpiä ja alkaa rakentaa siltaa kohti tietynlaista hengellistä kokemistapaan ja yhteyttä. Kuten aiemmassa erikoislähetyksessäni mainitsin, on etsittävä keinoa ymmärtää ja hyväksyä itsensä osana tätä kokonaisuutta, keskellä kiitäviä galakseja ja aavaa avaruutta. Ei jäädä vain ihailemaan tuota itselle rakentamaansa turvallista kuplaa, vaikka sekin on omalla tavallaan tärkeä osa ihmisyyttä.

Jokainen vieras tässä ohjelmassa on avannut ikkunoita, joista voi nähdä vilauksen siitä, että todella olemme yhtä. Aiemmin mainittujen vieraiden lisäksi Ida, Markus ja Aapo ovat heijastaneet kukin oman persoonansa kautta kauniin kuvan siitä, mikä on totta. Olemme kaikki peilejä toisillemme. Ja sen sisäistäminen on sitä aidointa ja kestävintä turvallisuuden tunnetta.

Kyse tässä ohjelmassa on siis inhimillisen yhteyden löytämisen tavoittelusta. Ajassa, jota leimaa ylikorostetusti yksilön itsenäisyyttä ja itseriittoisuutta juhliva pinnallisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti